|
|
|||
|
28.09.2008 - 14:44
Syyskuu on mennyt äkkiä. Töissä olen oppinut uuden ryhmän tavoille ja he minun tavoilleni. Namihiiri puurtaa koulujuttujen kanssa. Molemmilla on omat rutiinit ja viikot hujahtavatkin äkkiä. Syyskuussa käytiin teatterissa ja oli kivaa. Vaikka juoni oli ohut ja pääosan esittäjä lauloi turhan rutiinilla, tykkäsin silti. Musikaalit ovat aina kivoja ja varsinkin silloin kun kaikki laulut ovat ennestään tuttuja. Viime viikon toisiksi jännittävimmästä tapauksesta vastasi pesukone, joka päätti olla ottamatta vettä. Tuloksena koneellinen hieman kostunutta, likaista pyykkiä ja ärsyyntynyt Matonen. Nh soitti seuraavana päivänä korjaajan ja perjantaina korjaaja selvitti, että koneen piirilevy oli kärähtänyt ja vedenottoventtiili oli rikki. Mukavat 300 euroa maksaisi korjaus. Pikainen soitto vakuutusyhtiöön, että mitähän se kotivakuutus oikein korvaa ja en ollut onneksi turhaa vakuutusmaksuja maksanut, samantien naputtelivat koneelleen, että suurin osa korjauskuluista menee vakuutuksen piikkiin. Huh! Nyt elämme jännittäviä aikoja, koska puuttuvat osat saapuvat korjaajalle ja koska kone todella korjataan. Tänään hurautettiin Pispalaan Pesukattiin ja pestiin ensi viikoksi edes jotain päällepantavaa. Ensi viikonloppuna voidaan pakata likapyykki kotikotireissulle mukaan. 06.09.2008 - 19:40
Hoitolapset ovat koko viikon pitäneet Namihiiren ja minut kiireisenä ja ilmeisesti taannuttavat kyvyn puhua normaalisti (vrt. otsikko). Illalla ne pitävät meitä hereillä ja aamulla herättävät aikaisin kehräämällä. Töistä ja koulusta pitää kiiruhtaa äkkiä kotiin tarkistaamaan tuhot siis rapsuttamaan ihania pikkuisia. ![]() Niitä on yllättävän vaikea saada samaan kuvaan, kun toinen vilistää ja toinen ei halua itseään kuvattavan moisen rääpäleen kanssa ![]() Joskus ne osuvat yhtäaikaa ruokakipolle ![]() Paraskissaelmerin kirjalliset harrastukset ![]() Roope ei jaksa tehdä enempää muistiinpanoja ![]() Elmeri ei jaksa shoppailla ![]() Pallo ![]() Ovaranpoika ![]() Se on kuin pikkuinen orava 24.08.2008 - 21:17
Aurinko paistoi, joten leikittiin että on vähän vielä kesä. Lauantaina käytiin torilla ja juotiin pullakahvit ulkoilmassa. Ostin ison kasan luumuja, joita en todennäköisesti ehdi syödä riittävän nopeasti. Pehmenevät liikaa. Kävelyllä kierrettiin järvi ja saatiin matkaan kulumaan yllättävän paljon aikaa, kun piti samalla kärppänä kytätä puskia. Ja se tietysti kannatti: näppärä lenkkeilijä kun samalla nauttii terveellisenä välipalana muutaman mustikan, kourallisen vattuja ja yllättäen löytyneestä karviaispensaasta pikkiriikkisiä, mutta makeita marjoja. Loppumatkasta piti kaartaa vielä sen yhden ei-kenenkään-omenapuun luo ja napata pari omenaa. (Saman puun luo eksyttiin aikaisemmin viikollakin, kun Nh:n piti saada lisää piirakkaomppuja. Vahingossa!) Tänään uskaltauduin vielä järveenkin. Melko hyiseltä vesi tuntui ja kädet turtuivat nopeasti, mutta pienen lenkin uin silti. Namihiiri hölkötteli vesijuoksuvyön kanssa paljon pitempään. 17.08.2008 - 23:31
Oikeastaan kyse on silkasta vahingosta. Kuten jo kerroin, ei pakastimeen mahdu mitään ja purin jo sormia pakottavaa syksyn säilöntävimmaa muutamalla vattupurkilla. Joten oli ihan vahinko, että eilen lähdettiin harjukävelylle ja mukana oli muutama pikkuruinen pakastepurkki, johon ihan vahingossa kertyi muutama mukava mustikka. Sain ängettyä ne pakkaseen ja vähän syötiinkin. Tänään sattui sellainen isompi vahinko, että mentiin löytörautaan, ostettiin kaksi marjapoimuria ja pikkuruiset kolmen litran marjasangot, minulle punainen ja Namihiirelle sininen, ja sitten vahingossa vilistettiin metsään jossa ihan vahingossa poimuroitiin kutakuinkin kolmisen litraa mustikoita. Ihan puhdas vahinko, ei ollut tarkoitus! En ole koskaan poiminut marjoja poimurilla. Se on ihanaa. Marjoja kertyy nopeasti ja enemmän ja minulle ja vain minulle ja minulle... ![]() Namihiiri leipoi vahinkomustikkamuffinsseja 15.08.2008 - 21:16
Jostain syystä en käy usein elokuvissa. Siukun vierailullakaan ei muistettu lopulta uutta lepakkomiestä, vaikka tarkoitus oli. Namihiiri ei ole myöskään mikään elokuvaintoilija. Kesälomalla kuitenkin Nh lupasi toimia elokuvaseuralaisena ja minä saisin valita elokuvan! Eilen pitkällisen pohdiskelun jälkeen päätin hylätä kaikki vähänkin syvällisemmät elokuvavaihtoehdot ja valita hömppää. Joten tänään käytiin katsomassa Mamma Mia! Juonellisesti elokuva oli köykäinen ja höpö, mutta tykkään vaan niin kaikista suurista joukkotanssikohtauksista. Joskus toivoisin, että oikeastikin ihmisiet alkaisivat kesken kaiken laulamaan ja tanssimaan keskellä katua. Oli ihan vaikeuksia pysyä paikallaan penkissä kun Abba-discovyörytys tulvii korviin ja silmiin, eikä oikein voinut mukana laulaakaan. Mamma mia!oli siis täydellinen kesälomanlopetuselokuva. Ja kuten suosikkileffakriitikkoni, siukku, totesi, ei voi olla nauramatta, kun Pierce Brosnan puhkeaa laulamaan. Namihiirikin pysyi tyytyväisenä koko elokuvan ajan: ostin sille karkkia ja popcorncombon. Loppuillan katselen juutuubista mammamiiaa, nyt saa tanssia ja laulaa. 13.08.2008 - 23:48
Pakastimeen on jo tungettu viisi kiloa mansikkaa, mutta säilöntävietti jyllää vahvana, että jos ihan vähäsen vattujakin ja mustikoita ois kiva olla ja puolukkaa tarvii talvella ja viinimarjat on niin hyviä ja vielä jos ois omppuhilloa ja lakka ois ihan ihanaa ja karpaloita ja karviaisia ja... Onneksi kaikkea ei kasva lähellä. Pakastimen tilavuus loppuisi kesken. Puolentoista vattupurkin kaveriksi piti kuitenkin kerätä tänään vähän lisää. Tarkka ja huolellinen Namihiiri valikoi purkillisen ja vähän päälle priimakuntoisia vadelmia ja ahne ja suurpiirteinen Matonen kahmi neljä purkillista. Kerättiinpä parempaan talteen myös kassillinen kirpakoita omenoita villiintyneestä puusta ja pari punaista viinimarjaa. Ompuista Namihiiri loihti ihanaa omppupiirakka. Lopuista keitän huomenna sosetta pakkaseen. Siellä on kaikki ihanuudet tallessa pikku purnukoissaan, nyt ei puutu kuin puolukkaa ja mustikkaa ja lisää viinimarjoja ja... ja... ja.... 09.08.2008 - 20:32
Kiva olla kotona. Kesäloman kotimaankierros suoritettiin yhteen pötköön ja pötkölle kertyi mittaa puolitoista viikkoa. Kilometrejä on vaikea sanoa, mutta kyllä niitä kertyi. Itä-Suomen osiossa keskityttiin lähinnä, Aku Ankan taskukirjoihin(Nh), pokkareihin (minä), mökkeilyyn, kalastukseen ja grillailuun. ![]() Roope kissakissanen Keski-Suomessa oli yhtäaikaisvierailulla Paraskissaelmeri ja Höpötöppösroope, joten alkuosa oli pelkkää kissalässytystä ja -leikitystä. Turistikierroksella tutustutin Namihiirtä kesäiseen kotikotipaikkakuntaani sekä Jyväskylään ja vähän Päijänteeseenkin. Niin ja yritin uutta ennätystä muurinpohjaletuissa, luulen että söin kuitenkin seitsemän. ![]() Lomalla on niin ressaavaa, että kiipeän seinille! Kotonalomailuun on kuulunut siukun vierailu, sisältäen vattupuskia, kylmää uimavettä ja kahdeksan tunnin shoppailukierroksen kaupungilla. Enka edes ostanut oikein mitään. (koska ostin jo reissusta täydellisen mekon ja täydelliset kengät, enkä pidä enää muita vaatteista koskaan!) Ihan kuin olisin ollut lomalla jo vaikka kuinka kauan, mutta silti lomaa on jäljellä kokonainen viikko! Haa! Viimeisellekin viikolle on luvassa puuhia ja lökötystä, sopivassa suhteessa. |
Kirjoittaja
Luulin väärin. En halua marista asioista. Olen aika tyytyväinen Arkisto
2008 2007 2006 2005 Matosen löydät myös täältä
|
||